Reilun pelin periaatteet

Kaarinan Ura on sitoutunut noudattamaan Suomen Olympiakomitean reilun pelin periaatteita. Tämä tarkoittaa, että arvostamme reilua kilpailua, kunnioitusta vastustajia kohtaan ja korostamme urheilun eettisiä arvoja kaikessa toiminnassamme.

Edistämme reilun pelin periaatteita ja eettisesti kestävää toimintaa yleisurheilussa. Uskomme, että rehellisyys, kunnioitus ja oikeudenmukaisuus ovat avainasemassa sekä kilpailussa menestymisen että urheilun positiivisen vaikutuksen kannalta yhteisössämme.

Reilun pelin periaatteet:

1. Jokaisen tasavertainen mahdollisuus liikuntaan ja urheiluun

Liikunta ja urheilu ovat avoimia kaikille. Tasavertaisuus, moninaisuus ja oikeuden-
mukaisuus ovat yhteisömme perusta. Haluamme toimia vuorovaikutteisesti kaik-
kien liikunnasta ja urheilusta kiinnostuneiden tahojen kanssa monimuotoisen
liikuntakulttuurin kehittämiseksi.

2. Vastuu kasvatuksesta

Olemme kaikki kasvattajia. Käytännössä kaikkiin liikuntaa ja urheilua koskeviin
tilanteisiin ja tapahtumiin liittyy kasvatuksellinen ulottuvuus - harjoituksissa, pe-
leissä, turnausmatkoilla, talkootapahtumissa, vanhempainilloissa. Kasvatusta-
pana on oma esimerkkimme. Annamme itsellemme ja toisillemme aikaa kasvaa ja
kehittyä kukin omien kykyjensä mukaan. Tuemme elinikäistä oppimista liikunnan
ja urheilun parissa. Kannustamme jokaista kantamaan vastuunsa lähiyhteisönsä
ja laajemmin yhteiskunnan hyvinvoinnista.

3. Terveyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistäminen

Kaikki tekemisemme edistää terveyttä, turvallisuutta ja hyvinvointia. Päihteitä ja väki-
valtaa ei yhdistetä liikuntaan ja urheiluun. Fyysisiin ja psyykkisiin ongelmiin puututaan,
ja niitä ennaltaehkäistään aktiivisesti. Luomme liikunnalle ja urheilulle turvalliset puit-
teet. Urheilusuoritukset eivät ole urheilijoiden arvon ainoa mittari.

4. Rehellisyys ja oikeudenmukaisuus

Kohtelemme kaikkia tasaveroisesti ja oikeudenmukaisesti. Päätöksiä tehdessämme
valmistelemme, kuuntelemme ja perustelemme huolella. Päätöksentekoon liittyvät
pelisäännöt ovat kaikkien saatavilla. Rikoksiin ja rikkomuksiin suhtaudumme aina vaka-
vasti. Uskomme kuitenkin ihmiseen ja voimme antaa uuden mahdollisuuden. Antidoping-
toiminta, kilpailumanipulaation torjunta sekä katsomoturvallisuuden ja -viihtyvyyden
edistäminen ovat olennainen osa toimintaamme. Rakennamme taloutta realistiselle ja
kestävälle pohjalle.

5. Luonnon kunnioittaminen ja kestävään kehitykseen pyrkiminen

Me olemme osa luontoa. Suojelemme yhteistä ympäristöämme ja ohjaamme myös muita
tekemään samoin. Kasvamme yhdessä kohti luonnon kunnioittamista ja haemme tasa-
painoa omien tekemistemme ja kestävän kehityksen välille. Osallistumme vastuullisesti
toimenpiteisiin kohti vähäpäästöistä yhteiskuntaa.